perjantai 1. kesäkuuta 2012
Dahlia
Puutarhalta löytyi ihania isoja Dahlioita. Mukaan tarttui pitkän pohdinnan jälkeen alempi, jonka istutan terassille viime kesän yrttiruukkuun.
Kukan ostin pojalleni 1-luokan päättäjäisten kunniaksi. Hänen pitää osallistua istuttamiseen ja hoitamiseen. Saa nähdä kuinka käy..
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Opiskelua, opiskelua
Viimeiset yli puoli vuotta on elämäni täyttänyt enemmän tai vähemmän opiskelu. Päätin viime keväänä, etten halua vanhana miettiä miksen tehnyt sitä ja tätä. En ole päivääkään katunut.
Nyt alkaa opinnot olla loppusuoralla ja on selvästi havaittavissa jonkinnäköistä turnajaisväsymystä. Ensiviikko pitäisi painaa täysillä vielä ja jaksaa rutistaa itsestä ne viimeisetkin mehut.
Tänään lähden ylimääräiseen lisäkoulutukseen, josta saan apua, vinkkejä jatkoa ajatellen.
Aurinkoista sunnuntaita ja olkoon se lämmin!

Taitaa tulla hyvä päivä huhkia ulkona auringonpaisteessa ja toivottavasti aiempaa lämpimämmässä säässä.
Aurinkoista sunnuntaita ja olkoon se lämmin!
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Pavlova vs minä
Pääsiäisen kunniaksi päätin tehdä ensimmäistä kertaa eläissäni Pavlovaa johon tuli täytteeksi rahkaa ja marinoituja hedelmiä.
Uunista tuli erikoisen muotoisia marenkitörtsyjä mutta maku vaikuttaisi olevan kohdillaan. Marengissa oli tarkoitus olla "pesä" jonne rahka ja hedelmät kauniisti sujahtavat mutta tällä kertaa pesän teko ei onnistunut.
Ei se näkö tällä kertaa vaan se maku. Namskis ja pavlovat olivat kadonneet lautasilta.
Makoisaa pääsiäisen jatkoa!

maanantai 26. maaliskuuta 2012
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Lomalla
Pieni hengähdystauko ja irtiotto arjesta tekee aina hyvää. Vietimme hiihtolomaa pohjoisessa ja vaikka en päässyt tällä kertaa harrastamaan talviurheilulajeja, nautin olostani opiskellen, syömällä ja vain olemalla.
tiistai 31. tammikuuta 2012
Maalaissalaattia
Tänään tein viime kesän veneherkkua sovellettua maalaissalaattia, joka maistui kovin hyvälle, tosin kesällä maku oli vieläkin parempi. Vuodenajalla tietenkin saattaa olla osansa - talvella kun vihannekset eivät ole niin maukkaita kuin kesäaikaan. No hyvää oli yhtä kaikki kuitenkin.
Olen iloinen kun kotikulmillekin tuli pikkukauppa josta saa lähituotantoa ja luomua. Pieni miinus tulee kyllä sisustuksesta joka olisi voinut olla vähemmän steriili ja enemmän maalaispuoti henkinen; raakapuuhyllyjä ym. Pääasia kuitenkin, että sellainen kulmilta löytyy.
Lauttasaaren Saaripuodista löytyi luomupekonia jota ei peruskaupasta löydä ja makukin oli huomattavasti parempi kuin pertsapekonin. Plussaa vielä pekonin sopivasta suolaisuudesta.
p.s. Kuvat ovat luokattoman huonoja ja epätarkkoja mutta koitan katsoa läpi sormien, koittakaa tekin.
Aurinkoa viikkoon!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)